28. huhtikuuta 2017

Kankaanpainantaa uusien illassa


Kymmenisen uutta marttaa oli ti 25.4. Marttakeskuksen yläkerrassa tutustumassa yleisesti Marttoihin ja erityisesti meihin Kaupunkimarttoihin. Illassa pidetyn esittelyn tavoitteena oli, että sen jälkeen paikalla olijat tuntevat marttatoiminnan paremmin kuin oman sukunsa! Selvyyttä saatiin esimerkiksi Martta-historiasta, jäsenmaksun jakautumisesta eri saajille ja kaupunkimarttojen kursseista aiemmin ja tulevaisuudessa.

Marttatouhujen teoriaa vietiin käytäntöön painamalla kangasta. Kaupunkimarttojen sloganit "Asenne ratkaisee - taidot tulevat bonuksena" ja "Martat - the next generation" pääsivät paitoja ja kasseja koristamaan.

Illan järjestivät hallituksen jäsenet.

Mari Mäenpää (vas) oli kankaanpainantamestari ja ohjeisti painajia. Kuva: Minna Hotokka.
Väriä laitettiin seulalle lusikallinen ja se levitettiin lastalla. Kuva: Henna Muhonen.

Kesägarderobiin tuli yksi mainio asu lisää! Kuva: Minna Hotokka.
Teksti: Johanna Hakkarainen