6. helmikuuta 2018

Treffi-iltaa viettämässä

Perjantaina 2.2. kokoontui Marttakeskukseen 10 marttaa, joilla oli kaikilla yhteinen missio: tutustua paremmin toisiinsa! Marttaillat ovat usein toiminnantäyteisiä, eikä kaikkien kanssa ehdi juttelemaan. Nyt mentiin jutustelu edellä.

Alkulämmitteltynä pohdittiin pienissä ryhmissä kaikkia yhdistäviä asioita. Treffeillä oltiin saman parin kanssa viisi minuuttia, sinä aikana sai jutustella mitä mieleen tuli tai käyttää apuna valmiiksi mietittyjä kysymyksiä. Ne liittyivät marttailukokemuksiin tai henkilökohtaiseen elämään, mukana klassikko "Käytsä usein täällä?". Viiden minuutin jälkeen kello soi ja pari vaihtui. Kun deittikierros oli saatu läpi, jutusteltiin rauhassa herkkujen äärellä. Jatkoilla naurettiin maha kipeäksi.

Ilta oli hauska ja alun pienestä jännityksestä toivuttiin nopeasti kun deittailu saatiin käyntiin. Aika meni kuin siivillä, otetaan ehdottomasti uusiksi!

Illan järjesti hallitus.