10. tammikuuta 2018

Hei juuri sinä!




Sinustako Jyväskylän KaupunkiMarttojen hallituksen uusi jäsen?

Lukaise tästä, mitä tehtävät pitävät sisällään – ja innostu!
 
Tulevalle hallituskaudelle tarvitsemme lisää innokkaita hallituslaisia suunnittelemaan ja kehittämään KaupunkiMarttojen toimintaa. Olisitko se Sinä? Alta voit lukea kunkin hallitustehtävän suuntaa antavan kuvauksen sekä hieman kokemuksia pestistä.


Puheenjohtaja
Puheenjohtaja tähyää tulevaisuuteen ja hakee suuntaa niin hallituksen kuin koko yhdistyksen toiminnalle. Käytännössä puheenjohtaja laatii hallituksen kokousten esityslistat, johtaa kokouksia, edustaa yhdistystä, allekirjoittaa kulukuitit ja pitää huolta, että päätöksenteko tapahtuu sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Runollisesti ilmaistuna, esityslistat ovat peili puheenjohtajan sydämeen – niissä tiivistyy koko yhdistyksen toiminta: jäsenliikenne, talous, yhdistyksen kehittäminen sekä muut ajankohtaiset asiat, kuten juuri nyt vuosikokoukseen valmistautuminen. Onneksi kaikkea ei tarvitse pyörittää yksin, vaan rinnalla on osaava ja aktiivinen hallitus, jossa jokaisella on oma tehtävänsä. 

“Ensimmäisen puheenjohtajavuoteni aikana olen oppinut valtavasti uutta yhdistyksen toiminnasta sekä ihmisten ja itseni johtamisesta. Pj:n touhut ottavat arjesta oman aikansa sekä ajatustyönä että ulospäin näkyvänä tuusaamisena. Marttailu kuitenkin antaa paljon ja on ehdottomasti siihen käytetyn ajan arvoista.” -Johanna


Varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtajan tärkein, joskaan ei ulospäin kovin näkyvä, tehtävä on puheenjohtajan ajatushautomona toimiminen. Esityslistojen laatiminen yhdessä puheenjohtajan kanssa on varsin mielekästä hommaa ja siinä, jos jossain todella pääsee paalupaikalle, mitä yhdistyksessä vaikuttamiseen tulee. Tarvittaessa vpj:n ajatushautomo ilmentyy olkapäänä, johon puheenjohtajan on hyvä nojata, kun vastuu alkaa painaa ;) Tarvittaessa varapuheenjohtaja perinteisesti toimii puheenjohtajan sijaisena, mutta tällaisia tilanteita ei kuluneelle hallituskaudelle sattunut yhtään. Mikäli päädyt tälle paikalle, voit omien aikaresurssiesi mukaan varautua hoitamaan myös niin sanottuja irtotehtäviä, joita vuoden varrella putkahtaa listalle.

“Mukava tehtävä, suosittelen lämpimästi!”
-Maaria


 
Sihteeri
Sihteeri toimii läheisessä yhteistyössä jokaisen hallituksen jäsenen kanssa ja on tarkasti kartalla yhdistyksen toiminnasta. Käytännössä sihteeri kirjoittaa tarvittavat muistiot, asiakirjat sekä tietysti kokousten pöytäkirjat. Tarkkana tyyppinä sihteeri säilyttää kokousten esityslistat sekä pöytäkirjat ja toimittaa ne toiminnantarkastajille vuosikokouksen alla.

“Sihteerin tehtävässä osallistun siis aktiivisesti kokouksiin ja kokoan esille tulleet ajatukset pöytäkirjan muotoon, joskin sen laatimisen pitäisi luonnistua kaikilta hallituksen jäseniltä, mikäli en syystä tai toisesta kokoukseen pääsisi. Lisäksi pääsen touhuilemaan muiden sovittujen asioiden parissa muiden hallituksen jäsenten tavoin.”
-Maija






Jäsensihteeri
Jäsensihteerin tärkein tehtävä on huolehtia jäsenliikenteestä. Piiriltä tulee viestinä uuden jäsenen tiedot, hänet lisätään sähköpostilistallemme ja lähetetään tervetuloviesti, jossa kerrotaan tärkeimmät tiedot yhdistyksestä ja tulevista tapahtumista. Vastavuoroisesti jäsensihteeri poistaa eronneet sähköpostilistalta ja ilmoittaa eroamisesta liittoon, mikäli he eivät ole sitä itse tehneet. Jäsensihteerillä on pääsy marttaliiton jäsenrekisteriin ja hallituksen kokouksissa käydään hänen toimestaan läpi ajankohtaiset asiat jäsenliikenteestä sekä tarkistetaan yhdistyksen jäsenmäärä. Hänen hyppysissään on tieto siitä, että jokainen yhdistyksen jäsen on maksanut jäsenmaksunsa ja tarvittaessa maksamattomille jäsenille lähteekin jäsensihteerin toimesta maksumuistutuksia vuoden mittaan.

“Jäsensihteerin tehtävien ohella, olen toiminut lukupiirin yhteyshenkilönä, eli viestitellyt lukupiirin vetäjän kanssa ajankohtaisista asioista. Homma on ollut opettavaista ja mukavaa. Helppo tapa päästä hallitustouhuihin sisälle!”
-Piia







 Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen on sitoutunut osallistumaan kokouksiin parhaansa mukaan. Varsinaista omaa tonttia ei ole, mutta mahdollisuuksien mukaan jokainen jäsen osallistuu muun hallituksen kanssa tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Tällä paikalla pääset hoitamaan juuri niitä hommia, jotka sinua eniten kiinnostavat. Hyvä diili! Kuluneella kaudella hallituksen jäsenenä on toiminut Mari.


 


Rahastonhoitaja
Rahastonhoitaja, kuten nimestä voi päätellä, huolehtii yhdistyksen rahoista. Käytännössä se
tarkoittaa laskujen maksamista verkkopankissa, maksumuistutusten lähettämistä unohtuneiden kurssimaksujen johdosta sekä kirjanpidon laatimista. Lisäksi rahastonhoitaja tarkkailee sitä, että rahat riittävät koko vuodelle eli arvioi budjettia kauden aikana ja ilmoittaa hallituksen kokouksissa taloustilanteen. Laskut toki tulee maksaa ajallaan, mutta muuten kirjanpidon voi usein tehdä kaikessa rauhassa. Rahaliikenteen hoitaminen on melko vaivatonta kirjanpidon ollessa se aikaa vievempi osuus. Rahastonhoitaja vastaa myös tilinpäätöksestä sekä seuraavan vuoden talousarviosta yhdessä muun hallituksen kanssa.

“Rahastonhoitajan tehtävä ei vaadi erityisiä taloustaitoja, on selkeästi rajattu ja sopii erinomaisesti myös hallituksen ensikertalaiselle.”
-Ulla





Tiedottaja
Tiedottaja pitää jäsenistön ajan tasalla yhdistyksen tapahtumista, käytännössä pitkälti sähköpostilistan kautta. Listalle lähtee hallituksen omia tiedonantoja, mutta myös piirin, Marttaliiton ja välillä muidenkin marttayhdistysten sekä harkinnan mukaan sidosryhmien viestejä. Sähköpostia on hyvä pyrkiä seuraamaan päivittäin, jotta viestien välityspyyntöihin ehtii reagoida ajoissa. Viestejä voi kuitenkin lähetellä itselleen parhaiten sopivina aikoina. Tiedottajana on kuluneella kaudella vastannut myös vastuuhenkilöiden rekrytoimisesta ja ohjeistamisesta sekä julkaissut hallituksen ulkopuolisten vastuuhenkilöiden toimittamat blogipostaukset. Tiedottaja voi oman kiinnostuksensa mukaan olla aktiivinen myös KaupunkiMarttojen somekanavissa.

“Tiedottajana olen pysynyt mukavasti ajan tasalla siitä, mitä marttailurintamalla tapahtuu sekä oppinut uutta yhdistyksen toiminnasta ja jäsenistöstä. Tässä hommassa tutustuu hyvin uusiin ihmisiin, kun on moneen suuntaan yhteydessä. Kysymyksiin vastaillessani olen kokenut toimivani asiakaspalvelutehtävässä. Tehtävä sopii mielestäni hyvin ensikertalaiselle. Tarvitaan vain halua ottaa asioista selvää ja kertoa niistä muille martoille.”
-Minna






Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti