27. maaliskuuta 2017

Koukkuamista 22.3.


Koukkuamiskurssille oli ilmoittautunut jopa 16 koukkuamistekniikasta kiinnostunutta marttaa ja kaksi ei-marttaa. Tällä kertaa kokoonnuimme Jyväskylän käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, joka sijaitsee Kankaalla Kympinkatu 3 b:ssä. Ihan illan aluksi kaupungin projektipäällikkö Tanja Oksa oli ystävällisesti tullut paikan päälle kertomaan meille Kankaan alueesta sen historiasta tähän päivään sekä hivenen alueen tulevista visioista.



Koukkuamiskurssilla harjoiteltiin koukkuamisen perustekniikkaa loistavien ohjaajien Eliisa Ainalin ja Tanja Ikosen ohjaamina. Osalle koukkuaminen oli tuttua, ja oli todella hienoa nähdä, mitä kaikkea koukkuamisella todellakin voi tehdä. Unohdettu vanha tekniikka, josta moni ensikertalainenkin näytti innostuneen.

 

Muisteltiin, että joku oli omalla äidillään nähnyt kaksipäisen virkkuukoukun ja ihmetellyt, mitähän moisella pystyy tekemään. Nyt selvisi – tietenkin koukkuamista! Koukkuja on kaapelikoukusta kaksipäiseen koukkuun, ja myös koukkuamisen tekniikoita on monia. Ne, jotka aloittivat koukkuamisen paksulla langalla, huomasivat nopeasti, miten tiheää ja kiinteää tulos on.
Kaikki kun pääsivät vauhtiin, olikin jo aika lähteä kotiin. Toivottavasti moni löysi koukkuamisesta uuden mielenkiintoisen harrastuksen!

Teksti ja kuvat: illan vastuuhenkilö Erika Sundelin