27. toukokuuta 2017

Terveiset piirin vuosikokouksesta

Keski-Suomen Martat ry piti vuosikokouksensa viime lauantaina 20.5. Piirin jäseninä on n 50 keskisuomalaista marttayhdistystä, mukaan lukien me Kaupunkimartat. Yhdistyksemme edustajina oli lisäkseni Erika Sundelin.

Arvat hankittiin heti kun ovesta päästiin sisään. Valitettavasti onni ei tällä kertaa potkaissut.
Kokous aloitettiin kahvittelulla ja Hetki on käsillä -kiertueen esittelyllä. Kiertueella vapaaehtoiset martat opastavat erilaisia ryhmiä korjauskäsityötaitojen pariin, esim. napin ompeluun ja virkkaamiseen. Kiertueesta lisää tietoa täällä.

Emäntälehti nro 0 vuodelta 1902 tarjosi aikamatkan martta-ajan alkuun.

Itse kokouksessa mm. valittiin piirin uusi hallitus. Jäsenemme Susann Warnecke on kaksivuotisen kautensa puolivälissä. Uutta kautta aloittamaan pääsi Aila Naalisvaara, onneksi olkoon Ailalle!

Kokouksessa käytiin läpi myös piirin tilinpäätös, toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Marttajärjestön rakenteeseen voi tutustua tarkemmin täällä. Oman yhdistyksemme hallitus on täällä.

Teksti ja kuvat Johanna Hakkarainen.


19. toukokuuta 2017

Nostalgiamatka lelumuseoon


"Aivan ihana!"
"Mullakin oli tuollainen."

Taila Helin ja Martta-nukke 1940-luvulta.
Tällaiset huudahdukset kajahtelivat ilmassa, kun Kaupunkimarttojen seitsenhenkinen seurue vierailu jämsäläisessä Lelumuseo Helminauhassa lauantaina 13. toukokuuta. Yrittäjä Taila Helin kierrätti nostalgiannälkäisiä vieraitaan museossa, johon on koottu suomalaislasten leluja 1940-luvulta alkaen. Moni löysi kokoelmasta palan omaa lapsuuttaan.


Vierailuun sisältyi myös makkaranpaistoa nuotiolla, korvapuustikahvit ja kahvittelujen lomassa jopa Suomen MM-lätkäpelin jännittämistä. Retken vastuuhenkilöinä toimivat Minna Hotokka ja Susann Warnecke.

Spaissari-muistoja!

Autokeräilykuvia vuosikymmenten takaa.

Teksti ja kuvat: Minna Hotokka

2. toukokuuta 2017

Glamour&Glam-ilta 28.4.

Viisi iloista marttaa vietti iltaa Jyväskylän kaupunginteatterilla Glamour&Glam -esityksen merkeissä. Ilta alkoi konsertilla suurella näyttämöllä. Kuulimme Jyväskylän sinfonian säestämänä teatterin omia näyttelijöitä, jotka tulkitsivat meille vanhoja elokuvaklassikoita, muun muassa Akselin ja Elinan häävalssin ja Sinua, sinua rakastan. Sinfonia oli aivan ällistyttävän hyvä!
Konsertin jälkeen oli teatteriteko-palkinnon jako ja Suomifilmi-Sing along, eli sai laulaa mukana vanhoja elokuvaklassikoita samalla, kun tanssijat esittivät tanssikoreografiaa. Lopuksi suurella näyttämöllä osallistuimme vielä Koko Suomi tanssii -nykytanssihaasteeseen! Opettelimme ja esitimme koreografian, joka videoitiin ja jaettiin internetissä. Kahvittelimme lopuksi porukalla. Oli kyllä tosi kiva ilta. Liekö joku jäänyt vielä Glam-discoon illan kähmeessä ;)
Teksti: Piia Tamio Kuvat: Erika Sundelin